Suoraan Afrikan sydämestä

Katselen taakse jäävää Nairobin suurkaupunkia palanut nenäni kiinni Kenya Airwaysin ikkunassa ja fiilistelen, että onpa siistiä olla reissun päällä pitkästä aikaa. Juuri Jomo Kenyattan kentältä Nairobista on alkanut ensimmäinen Afrikan matkani yli seitsemän vuotta sitten. Nostalgiaa on ilmassa, reissuinnosta puhumattakaan! Lento Entebbestä Kigaliin menee jo taakse jääneen Nairobin ja Burundin pääkaupungin Bujumburan kautta, mikä sinänsä on melkoista turhaan lentelyä, mutta minkäpä teet kun halvalla sai. Muutaman päivän reissu sisältää parin päivän pikavisiitin Ruandaan, josta matka jatkuu Ugandan puolelle - yhdelle niistä osista maata, joissa en ole koskaan päässyt käymään. Odotan reissun joka hetkeä innolla. Aurinko paistaa Afrikan taivaalla, alla kumpuilevat Burundin kukkulat. Vähän kauempana kimaltelee Tanganyika-järvi. Pidän sinusta, Afrikka! Norsu ja aamuaurinko Nairobissa Jossain Nairobin yllä Kigali, Ruanda Käydessäni ystäväni kanssa Ruandassa kolmisen vuotta

Ugandalaiset vihaavat vesisadetta. Jopa niin paljon, että he sulavat sateessa. Näin minulle kovasti on väitetty. Väitteen paikkansapitävyyttä ehdottomasti puoltaa kokemus siitä, että on nähnyt Kampalan vesisateessa. Ihmiset katoavat, tiet ovat tyhjät. Sen sijaan katujen varsilla kaupat, kojut ja katokset vetävät ihmisiä kuin magneetit. Kun taivas jyrisee pariin kertaan ja isoja pisaroita alkaa tipahdella kiihtyvällä tahdilla, myös Mandela National Stadiumin katsomossa vedeltä suojaava katto on yhtäkkiä korkeampi prioriteetti kuin hyvä näkyvyys Cranesien ja Taifa Starsin, eli Ugandan ja Tansanian jalkapallomaajoukkueiden lämmittelyrutiineihin. Ihmiset katsomossa miettivät, että näinköhän peli pääsee alkamaan ajallaan, kun tulee vettä. Olen hämilläni, koska mielestäni vesisade on ihanteellisin keli futiksen pelaamiseen luonnonnurmella ja koska Euroopassa peliajoista ei lipsuta sääolojen vuoksi. Ainakaan vesisadekuuron. Eletään syyskuun kahdeksatta Herran vuotta 2018 ja kyseessä on