Uganda Cranes vs. Tanzania Taifa Stars - Itä-Afrikan derby

Ugandalaiset vihaavat vesisadetta. Jopa niin paljon, että he sulavat sateessa. Näin minulle kovasti on väitetty. Väitteen paikkansapitävyyttä ehdottomasti puoltaa kokemus siitä, että on nähnyt Kampalan vesisateessa. Ihmiset katoavat, tiet ovat tyhjät. Sen sijaan katujen varsilla kaupat, kojut ja katokset vetävät ihmisiä kuin magneetit. Kun taivas jyrisee pariin kertaan ja isoja pisaroita alkaa tipahdella kiihtyvällä tahdilla, myös Mandela National Stadiumin katsomossa vedeltä suojaava katto on yhtäkkiä korkeampi prioriteetti kuin hyvä näkyvyys Cranesien ja Taifa Starsin, eli Ugandan ja Tansanian jalkapallomaajoukkueiden lämmittelyrutiineihin. Ihmiset katsomossa miettivät, että näinköhän peli pääsee alkamaan ajallaan, kun tulee vettä. Olen hämilläni, koska mielestäni vesisade on ihanteellisin keli futiksen pelaamiseen luonnonnurmella ja koska Euroopassa peliajoista ei lipsuta sääolojen vuoksi. Ainakaan vesisadekuuron. Eletään syyskuun kahdeksatta Herran vuotta 2018 ja kyseessä on Ugandan ja Tansanian välinen toisen karsintakierroksen ottelu pääsystä African Cup of Nationsiin. Itä-Afrikan tulinen derby.

Pelitunnelmia on haistettavissa jo kotikaupungissamme Entebbessä, vajaan neljänkymmenen kilometrin päässä Mandela National Stadiumilta, jota kansan keskuudessa kutsutaan nimellä Namboole. Ihmiset ovat lähdössä kohti pelipaikkoja, sen näkee ihmisten pukeutumisesta Cranes-paitoihin ja varustautumisesta vuvuzeloin, huivein ja Ugandan lipuin.

Olemme varanneet hotellihuoneet stadionin vierestä hotelli Jokasista, jonne käymme viemässä tavaramme. Futisintoilijana minulla on vaikeuksia pysyä pelihousuissani, kun huomaan kerroksemme käytävällä FUFA:n (Ugandan jalkapalloliitto) pallokassit ja selviää, että pelaajat itseasiassa majoittuvat samalla käytävällä kuin me. Ihmetystä ei vähennä se, että hotelli ei todellakaan ole mikään luksusluokan hemmottelutalo, vaan rehti afrikkalainen hotelli, jossa on satakymmenensenttiä leveä sänky kahdelle ja suihku vailla lämmintä vettä.

Saavumme neljän suomalaisen ja yhden ugandalaisen voimin Namboolelle parisen tuntia ennen peliä. Stadionin ulkopuolella myydään kaikkea tavanomaista afrikkalaista; lihavartaita, lämmintä kaljaa, grillattua maissia ja matookea, kelloja, lippiksiä ja kenkiä. Näiden lisäksi alueella kiertää paita- ja huivikauppiaita. Kolmella meistä on Cranesien paidat entuudestaan, joten kaksi vielä ostetaan. Ollaan sitten yhtenäisiä. Ugandalaisia kannattajia tulee liukuhihnalta vastaan ryppäinä, torvia soitellen ja kannatushuutojaan huudellen. Meille lyödään veljellisesti ylävitosia - samaa porukkaa kun ollaan.

Fiilisteltyämme hetken stadionin pihalla pelitunnelmaa ja juotuamme yhdet pre-game-oluet, siirrymme kohti vip-katsomoa, jonne olemme lippumme ostaneet. Ugandan peleissä vip-lipulla pääsee istumaan selkänojattomaan, suomalaiselle ahterille liian kapeaan kuppituoliin, kun peruslipulla istutaan betonisilla, harmailla rivipenkeillä. Myynnissä on vielä vvip-luokan lippuja, joiden hinta on triplasti vipin verran. En tiedä mitä palveluita moisella upgradella saa muuta kuin selkänojan penkkiinsä, mutta tiedän että emme tuota tasonnostoa tarvitse. Meidän katsomopaikkamme on stadionin idänpuoleiselta pitkältä sivulta, hieman keskiympyrän kohdalta Tansanian maaliin päin. Toimii oikein hyvin. Katsomossa on hyvä meininki, tosifanit pitävät tunnelmaa yllä varsin kiitettävästi vuvuzelojen, torvien ja huutojensa kanssa jo tuntia ennen peliä. Katsomossa kiertelee nuoria miehiä myymässä olutta; Heinekenia ja Tusker Litea. Vähän turhan lämpöistä mutta annettakoon se anteeksi. Paikalliset usein juovat oluensa lämpöisenä.

Ennakkoasetelmat ovat Ugandan puolella, vedonlyöntikertoimet Cranesien voitolle ovat vain reilua yhtä. Maalikarkeloita sinänsä ei uskalla odottaa, sillä Ugandan viimeisestä kymmenestä kotipelistä sillä on vain yksitoista tehtyä maalia (joista viisi yhdessä pelissä). Näistä kymmenestä pelistä peräti neljä on ollut maalittomia tasureita. Tansanian viimeiseen kymmeneen vieraspeliin mahtuu kolme maalitonta tasuria ja vain kahdeksan tehtyä maalia. Cranesien ja Taifa Starsin viidestä viimeisestä kohtaamisesta peräti neljä on varsinaisella peliajalla päättynyt tasan. Tasaista vääntöä odotellaan, mutta ugandalainen media ja kansa on huudellut voittoa Tansaniasta, etenkin jälkimmäisen pitäessä sitä lähes absoluuttisena totuutena. Joka tapauksessa intohimoa ja näyttämisenhalua varmasti riittää naapurimaiden kohtaamisessa.

Pillin viheltäessä pelin alkaneeksi sade on jo loppunut hyvän aikaa sitten ja väki alkanut löytää tiensä katsomoihin. Ugandan liput liehuvat, lapsilla on posket maalattu Ugandan värein; mustaa, keltaista ja punaista. Vastakkaisessa pitkän sivun katsomossa niin ikään värikoodi koostuu erivärisistä Ugandan pelipaidoista, jotka muodostavat liikkuvan ja mesoavan, raivokkaan ja voitonjanoisen ihmismeren. Toisessa päätynurkassa on Tansanian kannattajien paikka sinisissä, valkoisissa ja mustissa paidoissaan. Muutaman minuutin pelin jälkeen huomaan, että peliä onkin pelattu kellon mukaan vasta reilut kymmenen sekuntia. Afrikkalainen aika ei ole niin justiinsa, toimitsija on unohtanut laittaa pelikellon käyntiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ottelun alku on kotijoukkueen totaalista hallintaa. Pallo käy Ugandan kenttäpuoliskolla ainoastaan tansanialaisten roiskimien purkupallojen takia. Uganda saa ensimmäiseen pariinkymmeneen minuuttiin lukuisia vapaapotkuja kahden- ja kolmenkymmenen metrin välistä, mutta vedot kilpistyvät tansanialaismuuriin eivätkä keskitykset oikein löydä omille. Uganda hallitsee peliä pallollisesti miten haluaa, mutta oikeita maalipaikkoja ei juuri nähdä. Siitäkin huolimatta peli on viihdyttävää ja eurooppalaiseen futikseen virkistävän erilaista. Kaikenmaailman ninjapotkuja ja kolmen metrin kurotuksia nähdään, ja afrikkalaiseen tapaan pelin tempo pysyy kovana. Vauhtia on eikä vaaratilanteitakaan vältellä. Kukaan ei myöskään neymarmaisesti makoile kentällä minuuttitolkulla saatuaan vähän rakkautta vastustajalta. Ensimmäisen puoliskon loppua kohti Tansania piristyy ja peli tasoittuu huomattavasti. Vieraat pitävät palloa enemmän kuin yhden tai kaksi kosketusta,  pääsevät jopa keskityspalloille ja saavat jokusen kulmankin. Uganda pyrkii rakentamaan keskustan kautta, mutta maalipaikoille pääsy on vaikeaa. Laukaisusektorille päästään jokusen kerran, mutta vetojen sijaan yritetään liian vaikeita syöttöjä ja tilanteet kuihtuvat kasaan. Puoliaikapissalle lähtiessäni taululla on lukemat nolla-nolla. Porukkaa puoliajan lopulla oli katsomoissa jo aivan kiitettävästi.

Juttelen puoliajalla parin tansanialaisfanin kanssa ja nostalgiapäissäni jopa muutaman lauseen swahilia, jonka perusfraaseista joitain on vielä muistissa työharjoitteluajoilta Tansaniassa. Sinipaidat eivät ole ollenkaan vakuuttuneita Tansanian pelistä tänään ja ovat huolissaan Ugandan paremmuudesta kentällä. Lyön hieman vettä myllyyn, ostan kylmän Nile Specialin ja lähden katsomaan toista puoliaikaa. Se alkaa juuri kun saan perseeni penkkiin.

Toinen puoliaika on alusta asti ihan eri peliä kuin ensimmäisen puoliajan alku. Tansania pääsee peliin enemmän mukaan ja ugandalaisten pitäessä palloa hyökkäysalueella sinipaidat pääsevät hyvien katkojen kautta vaarallisiin vastahyökkäyksiin tai niiden poikasiin. Enimmäkseen vastahyökkäykset kaatuvat huonoon syöttöön tai ugandalaisten katkoon, mutta Cranesien kapteenia, maalivahti Denys Onyangoa on kiittäminen parista loistotorjunnasta, jotka pitävät lukemat tasoissa. Myös yleisö palkitsee kapteeninsa aplodein ja kannustushuudoin. Johtajan elkein juuri Onyang antaa myös parhaat läpisyötöt, joissa on ainesta maalipaikoillekin. Viimeistely ontuu ja avopaikan puskut ja viimeistely-yritykset suuntautuvat joko yli tai ohi maalin tai jäävät puolustuksen blokkeihin. Tansanian maalivahdille ei juuri töitä kerry, vaikka pelillisesti niin olisi sopinut olettaa. Tuomari antaa kolme minuuttia lisäaikaa pelattavaksi, mutta sekään ei riitä kummankaan joukkueen maalintekoon. Ottelun päättyminen maalittomaan tasapeliin ei ole mikään statistinen järkytys, vaikka katsojan näkökulmasta olisin mieluusti nähnyt ugandalaisfanien sekoavan, kun Cranesit olisivat nakuttaneet taululle maalin tai kaksi. Pidin joka tapauksessa näkemästäni, itä-afrikkalaisessa romuluisessa ja nopeatempoisessa jalkapallossa on paljon viihdyttäviä elementtejä. Ja paljon enemmän tunnetta, mielitekoja ja omapäisiä ratkaisuja kuin järkeä, malttia ja kurinalaisuutta.

Pikkufaneja. Ottelun alusta, väki vielä etsiskelee paikkaansa katsomossa.

Stadionilta poistuminen sujuu yllättävän helposti, vaikka porukkaa on paljon. Keltaista, punaista, valkoista ja mustaa tursuava ihmismeri poistuu pelipyhätöstä  voitonnälkäisenä jo seuraavaa peliä ajatellen, mutta torvet soivat, Ugandan liput liehuvat etelänkruunukurkineen ja meininki on afrikkalaiseen tapaan rento ja yhteisöllinen. Juuri sellainen, jossa on hyvä lähteä analysoimaan, miten Lesotho kaatuu kotona lokakuussa.