Äänestysreissusta, Suomi-treffeistä ja pienpanimovisiitistä

Sunnuntai ja rauha

Sunnuntaiaamun henki on sopivan seesteinen. Istuskelen kuistilla varjossa, koska keli on jokseenkin tukahduttava. Naapureiden kukot jaksavat kyllä kiekua, ovat tehneet sitä jo useamman tunnin. Silloin tällöin Lunyo roadia pitkin suhaavia yksittäisiä mopoja lukuun ottamatta mainittavia ääniä ei juuri ole. Paitsi silloin, kun tuuli havisuttaa viuhkamaisia banaaninlehtiä. Lintujen siritystä ei edes lasketa, se on automaatio. Etupihalla avokado tömähtää nurmikolle - on taas se aika vuodesta. Mangokausi meni jo, ja meidän pihamme puun hedelmäsaldo oli nolla. Mangopuu sairastaa. Tai pihtaa. Epäilen jälkimmäistä.

Nautiskelen hetken hiljaisuudesta, koska tiedän sen rikkoutuvan kohta. Todennäköisesti se alkaa sillä, että porttiin koputetaan, turhan hennosti ja varoen, mutta juuri niin että sen pihalla ollessaan saattaa kuulla. David koputtaa aina kuin meillä asuisi isosti kuuloaistiyliherkkää porukkaa. Neema toki toimii hyvänä ovikellona, ja räksytys alkaa sen siliän tien kun porttia hipaistaan. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, hetken kuuluu ähinää ja puhinaa, kunnes siimaleikkuri on toimintavalmiina. Säännöllisen epäsäännöllinen nurtsinleikkuuoperaatio on alkamassa. Leikkuri-David kävi aiemmin aamulla puutarhasaksien kanssa kyselemässä, että mites puskat. Sanoin, että puskat hyvät mutta ruoho pitäisi leikata. David sanoi hakevansa leikkurin. Mikään kiire ei tunnu olevan, niin kuin ei täällä koskaan. Sopii sunnuntaimoodiin vallan hyvin.

Suomalainen äänestyspäivä 

Eilinen meni myöhään. Siis tällä keski-ikäistyvän mummin pikku kakkahousun mittarilla, eli unia ei nähtykään vielä kaksikymmentä yli yhdeksän. Siihen aikaan olimme vielä Kampalassa, mikä on aivan ennenkuulumatonta! Meillä oli nimittäin varsin kansallismielinen lauantai. Se alkoi Suomen kunniakonsulaatissa Kololossa, jossa oli mahdollisuus käydä raapustamassa numeroa lappuun ja toteuttaa sitä oikeutta jonka demokratia on meille mahdollistanut eli äänestellä. Raapustin lappuun numerot, jotka lopulta päätin vasta äänestyskopin virkaa ajavassa konsulaattitoimistossa. Otin lapusta valokuvan, kun en tiennyt sen olevan kiellettyä. Laitoin nimen vieraskirjaan. Yhdeksän äänestäjää oli ehtinyt ennen meitä, ja juuri meidän jälkeemme tuli viisi lisää. Kansalaisvelvollisuudentuntoista ja kansalaisoikeustietoista sakkia.

Koska suomalaisia oli tiettävästi samana päivänä Kampalassa liikkeellä samoin äänestysaikein, olimme Facebookissa sopineet muiden Ugandan suomalaisten äänestäjien kanssa lounastreffit tuon operaation jälkeen aivan kunniakonsulaatin  lähelle. No, itse en ollut ketään kyseisistä suomalaisista Ukon ja Niinan lisäksi koskaan tavannut, ja kun paikalla meitä oli vajaat parikymmentä, niin se lounas hieman venähti. Kuten arvata saattaa, tuohon härmäläispoppooseen mahtui melko monenkirjavaa ihmisolentoa taustoineen. Oli niitä, jotka olivat itäisessä Afrikassa viettäneet reilusti isomman lohkon elämästään kuin Suomessa, ja oli kaksi päivää Ugandassa olleita. Oli lähetystyöntekijää, oli safariyrittäjää. Nuorta ja ikinuorta, joita kaikkia yhteenliimasi tietysti jonkinlainen löysän ruuvin syndrooma (sosiaaliturvan ja kaiken maallisen yltäkylläisyyden keskeltä tänne huitsin viidakkoon) ja sitä kautta syvä kiintymys afrikkalaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Afrikka vetää puoleensa tietynlaisen mielenlaadun omaavia ihmisiä, ja se on aina ilo huomata. Vaikka kyseessä onkin porukka ehkä ennestään tuntemattomia suomalaisia, tunnelmaa ei mielestäni voi luonnehtia kovinkaan perisuomalaiseksi. Ainakaan lahtelaiseksi. Ja niin, kun pienestä kansakunnasta on kyse, ainahan porukasta jonkun ihmisen kanssa yhteisiä tuttuja löytyy, niin tälläkin kertaa.

Olihan meitä 🇫🇮🇺🇬❤️

Yleensä reissussa on tullut jopa hieman välteltyä suomalaisporukoita, mutta tämä tapaaminen osoittautui erittäin piristäväksi. The Otters-ravintelin kiviuunipizzat olivat kohdallaan eikä tuota ugandalaista vaalianalyysioluttakaan kuppiin syljetty. Parikymmenpäisen seurueen laskun maksaminen oli oma, hyvin ugandalainen operaationsa kevyine sekavuuksineen, mutta siitä selvittiin suomalaisella kriisitilanteiden organisointikyvyllä, kiitettävällä zen-mielenhallinnalla sekä muutamalla mahdollisesti ylimääräisellä tuhatlappusella. Osa porukasta jatkoi tästä omaan arkeensa, mutta varsin hyvänkokoinen joukkio oli helppo taivutella vielä jatkamaan vaalianalysointia muualla. Ennen sitä oli soitettava Samille, josko hän voisi päästää karvavauvan takapihalle pissalle, koska Kampalassa voisi tunti jos toinenkin vierähtää vielä. Jatkopaikka oli itselläni kirkkaana mielessä.

Vaalikalja

Ugandan ainoa pienpanimo 

Olen useamman kerran tässäkin blogissa itkenyt, valittanut ja kiristellyt oluthampaitani, kun ugandalainen mallasjuomavalikoima on ollut niin suppea. Että missä ovat käsityöläiskaljat, missä bitterit ja ennen kaikkea indian pale alet. Kuinka ollakaan, alkukeväästä jokin taho jossain oli tämän hentoisen mussutukseni kuullut ja siihen myöskin vastannut. Japanilaisen ravintolan Yujo Izakayan yhteyteen on hiljattain perustettu panimo, jonka tuotteita ravintolassa nyt saa maistella! Siispä sinne, äänestysjatkoille. Repertuaari alkajaisiksi oli yllättävänkin laaja; löytyi amber alea, white alea, stoutia, kahta erilaista ipaa ja bitteriäkin. Jokusen naisväen edustajan pettymykseksi siideriä ei hanassa ollut, vaikka olin näin kovasti väittänyt. Se oli päässyt loppumaan.

Banangen hanat Yujo Izakayassa

Panimo kantaa nimeä Banange brewing company, ja sen on perustanut islantilais-kanadalainen herrasmiesduo. Vaikka toki olin erittäin, erittäin innoissani Ugandan tällä erää ainoasta pienpanimosta, suhtauduin hieman varauksella siihen, mitä tuleman pitää oluiden maun ja laadun suhteen. Kampalassa nimittäin oli vuonna 2015 pienpanimo nimeltään Yasigi beer garden, jossa olin vieraillut aiemmalla reissullani. Siellä olut oli järjestään hapotonta, humaloimatonta ja mautonta. Edellä mainituilla spekseillä jokainen ymmärtänee, että tällöin olut on aikalailla paskaa, vaikkei toki ruoasta eikä juomasta niin sanoa saisikaan. Anteeksi, äiti. Banange brewing company sen sijaan todellakin vakuutti! Sen lisäksi, että oluilla oli siistit, ugandalaiset nimet ja hanoissa hauskat etiketit, indian pale ale maistui indian pale alelta ja suklaastoutti suklaastoutilta. Sen lisäksi White ale, jossa oli mangoa makua antamassa, oli kuumaan äänestyspäivään oikein toimiva virvoittaja. Yujo Izakayan omistaja, joka on myös Banangen yksi osakkaista, oli paikalla ja piti huolta siitä, että ennen kuin oluesta maksaa, sitä saa maistaa ostamatta sikaa säkissä. Jamppa kertoi, että panimon avaaminen oli tehnyt ravintolalle erittäin hyvää, ja toisaalta japanilaisravintolan kanta-asiakkaista moni oli innostunut tätä kautta myös pienpanimohuurteisista. Ravintolan pihalla on myynnissä paikallisten taiteilijoiden maalauksia, joten myös heille laajeneva asiakaskunta toki lisää rahantekomahdollisuuksia.

Mikäpä siellä siis, puutarhapöydässä istuskellessa pohjoisen porukalla, oluita sivistyneesti maistellen ja yleisjargonia jauheskellen. Aurinko ehti jo liukua alas taivaalta, hyttyset alkaa veripankki- ja malariatalkoisiinsa ja suomalaiset karata sisätiloihin jatkamaan. Läheinen ystäväni
Nälkä oli myös päässyt salakavalasti jonnekin vatsalaukkuun tai korvien väliin ulisemaan. Panimon tultua ravintolaan se oli tuonut mukanaan myös pubiruokaa, ainakin siipiä ja burgereita. Jottei tässä laihtumaan pääsisi, olihan sitä burgeria ennen kotimatkaa kokeiltava, ja hyvinhän se asiansa ajoi. Hyvin onnistunutta ruumiin myrkytystä siihen mainiosti soveltuvilla tarvikkeilla, vieläpä hyvässä seurassa - joku voisi kutsua vallan onnistuneeksikin äänestysreissuksi. Kotimatka sitten oli melkoista unen ja valveen rajamailla surffailua. Ei kenenkään kuulu valvoa yli kymmeneen, saati sitten yhteentoista.

Paitsi yövartija-Samin.

Kevättä Entebbessä 

Kevät on muuten pukannut aikalailla vauhdilla eteenpäin. Tuntuu, että Suomen reissusta olisi vasta hetki, ja siitä kuitenkin alkaa olla kaksi ja puoli kuukautta.

Tällä välin Kampala roadin tietyöt ovat edenneet jo varsin mallikkaasti, uutta, leveää tienpohjaa on jo tehty satoja metrejä. Magarasta on hävinnyt valtaosa koirista, kun maaliskuun alussa suoritettiin katukoiramyrkytyksiä. Surukseni lempikoirani naapurista, Samy, ruoalle persona tyyppinä oli nauttinut viimeisen ehtoollisensa kadulle heitetyistä lihanpaloista ja heiluttaa nyt häntäänsä paremmilla ruoka-apajilla. Myrkytysten jälkeinen aika oli tottumattomalle hieman shokeeraavaa, kun koiranraatoja lojui paitsi roskiksessa, myös teiden varsilla. Jotkut säkissä, jotkut ilman.

Kohta on baanaa millä painaa 

Meinasin jo tuossa jokin aika sitten itsekin jättää maallisen vaellukseni hieman äkimmin kuin olin kuvitellut, ihan vain koiralenkillä. Magaran kylällä vastaantuleva isohko lava-auto ajoi ikään kuin väärällä kaistalla, joten luulin sen väistelevän tiessä olevia kuoppia. Auto tuli kuitenkin aikalailla kohti, ja juuri kun olin jouduttuani väistämään näyttämässä sormimerkkejä ja huutamassa jotain, huomasin, että kyllähän tämä sankari katseli siellä  ratin takana kauniita unia eikä suinkaan tietä. Muutamaa sekuntia myöhemmin auto suistuikin tieltä tömähtäen hiekkakasaan parin myyntikojun välissä olevalla tyhjällä alueella. Onneksi kukaan ei jäänyt alle. Auto pysähtyi, rengas puhkesi ja kuski heräsi. Ei siinä sen kummempaa. Nää on näitä.

Tuntuu itseasiassa aika järjenvastaiselta, että on jo huhtikuu. Lähinnä siksi, että paluulentomme Suomeen on ensi kuussa. Ajatus ei kauheasti houkuttele, mutta onneksi sen ei vielä juuri tarvitsekaan. Toisaalta, jos asiaa ajattelee esimerkiksi Hakalan pojan keittiön tervapiruvaraston kannalta, on paluussa hyviäkin puolia. Ja valehtelisin jos väittäisin, etteikö korttelipotkupallojalkaa somasti polttelisi.

Kevättä Ugandassa on vielä jäljellä, ja ainakin yhdet häät ensi kuun alkupuolella odottamassa. Pukukin pitäisi teettää. Yhden olen Tansaniassa teettänyt, ja kovasti on sellainen kutina, että sanomistahan siitä tälläkin kertaa taitaa tulla. Nähtäväksi jää. Puvunteettämisreissu on ainakin erinomainen tekosyy käydä katsomassa, mitä Banangen terassille kuuluu, ja josko siideriä olisi jo hanassa. Ei sillä, että sitä välttämättä maistaisin.

Hiljaisuus, pilalla 

Portilta käy kolina. David on tullut, leikkurin hakemiseen meni parisen tuntia. Neema haukkuu, mutta tunnistaessaan käy lopulta heiluttamaan häntäänsä. Leikkuri lähtee käymään, enää ei kuulu kukkoa, ei mopoja eikä pikkulintujen viserrystä. Hiljaisuus on rikki. Pilalla.

Neema yrittää saada takapihalta pari huutavaa ibiksen pirulaista kiinni, ei onnistu tälläkään kertaa.