Suoraan Afrikan sydämestä

Ah autuutta, ah ylellisyyttä  Matkalla kohti Murchison Falls National Parkia, eli Mörkkaria tahi Murkkaria näin vanhojen kavereiden kesken, poikkiteloin  jossain hämäläisen kermaperseen uumenissa törröttävä kultalusikka alkaa muistutella olemassaolostaan. Riisiä, perunaa, papuja ja chapatia on nyt syöty tarpeeksi. Koko matka Guluun asti matelee haaveillessa pizzasta, ja ah autuutta, kun sen naamaansa saa. Liian hyvää ja liian paljon kerralla, loppumatka majoitukseemme Fort Murchisoniin menee melkoisessa hiilariähkykoomassa. Sen verran matkan annista saa noteerattua, että kuiva ja karu erämaa vaihtuu koko ajan rehevämpään maisemaan, ja banaania sekä mangoa näkee kasvavan lähellä tien reunoja. Istutettua mäntymetsääkin alkaa ilmaantua näkökenttään. Kuumuus - se ei häviä mihinkään, päinvastoin; perille päästyämme tuntuu käsittämättömästi taas siltä, että koskaan missään ei ole ollut näin kuuma. Oleskelemme koko pitkän ajopäivän jälkeisen iltapäivän ja illan majoituksen u...

Takapajuinen Karamoja Aamulla tuuli jää soittamaan Pian Upen huiluakasioita, kun nelivetohiace kiitää ensin uudehkoa asfalttibaanaa vanhat kumit kuumina Morotoon asti, jossa bensatankin jälkeen palataan vanhalle kunnon soratielle. Kylät vilisevät tien laidoilla, välillä ajetaan tasangolla, sitten laaksojen rinteillä. Jokusen talon seiniin on maalattu teksti: ‘Merry Christmas, Happy new year’. Siis ihan maalilla. This is Africa, kyllähän se silti vähän huvittaa. Kun ajetaan ylempänä, alas katsoessaan voi nähdä neliökilometritolkulla kuivaa savannia, horisontissa kaikenmallisia vuoria ja kukkuloita. Kaktusten prosentuaalinen määrä puustossa kasvaa, samoin tyräkkien. Koillis-Ugandassa eletään kuivan kauden viime hetkiä, ja kuivuneita joen uomia osuu matkan varrelle useita. Täällä sadekausia on vuodessa yksi, pitkä ja rankka. Kotona Entebbessä niitä on kaksi lyhyempää pätkää. Mitä lähemmäs Kidepon kansallispuistoa päästään, sitä näkyvämmäksi tulee alueella vallitseva Karamoja-kulttu...